Talventörröttäjät
23.12.2010
Aatonaattona Helsingissä paistoi pitkästä aikaa aurinko. Käytin sitä hyväkseni kuvatakseni muutaman talventörröttäjän Suomenlinnassa. Talventörröttäjiksi kutsutaan kasveja, joiden runko jää talveksi pystyyn. Kasvi pystyy siten levittämään siemenensä joko lumen päälle tai tarttumaan ohikulkijan mukaan. Kuvissa seittitakiainen, mesiangervo, nokkonen, pietaryrtti ja pujo.
3 kommenttia
jätä yksi →






Näistäpä saavat linnutkin naposteltavaa.
Aurinkoa saatiin tosiaan vihdoinkin, mukavaa vaihtelua. Minäkin kävin eilen Suomenlinnassa ihastelemassa valon tuloa, törröjä on siellä kyllä valleilla nyt jos jonkinmoisia. Lintuja ei kyllä siellä noissa törröissä yhtään näkynyt, eli jossain kai lienee heillä vielä paremmat apajat.
En tiedä minäkään mihin linnut ovat menneet kun sulat ovat jäätyneet umpeen. Sorsat yrittelivät uida lauttalaiturin sulassa, mukanaan yksi isokoskelo, mutta sekin oli hankalaa, kun veden pinta ehti saada jääriitteen sen tunnin aikana, minkä lautta oli poissa. Kylmää oli, mutta tällä kertaa tuntui, että saarilla oli vähän leudompaa kuin mantereella. Kauppatorin ja Senaatintorin seudulla viima tuntui paljon kylmemmältä.