Siirry sisältöön

Koskikara kalastaa

05.02.2012
tags:

Uuvana kirjoitti jonkin aikaa sitten, että Vanhankaupunginkoskella ei juuri lintuja näy. Olin tänään siellä kuvaamassa, kun monen sateisen ja synkän päivän jälkeen sää kirkastui ja aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta. Pakkasta oli lähes 20 astetta, mutta samalla tuli testattua alennusmyynnistä ostamani toppahousut ja ulkoilutakki. Hyviksi osoittautuivat, sillä kolmen tunnin retken aikana ei kertaakaan alkanut palella (mitä nyt vähän sormia kun kinnas piti ottaa pois kuvaushetkellä).

Yksinäinen koskikara oli ainoa tänään havaitsemani lintu. Kalastaminen on ehkä väärä verbi, sillä näin pieni lintu ei juuri saa kaloja. Kovin ahkerasti se hyppi hyiseen koskeen ja nosti pieniä elukoita pohjasta jään reunalle. Välillä sen ruokailua kerääntyi katsomaan useampikin kuvaaja.

Irman blogissa näitä esiintyy usein, taitaa siellä Sisä-Suomessa olla enemmän. Pääkaupunkiseudulla ei juuri ole karoilla sopivia koskia, joten lintujakin on vähemmän. Muutama kuitenkin joka talvi eksyy tännekin.

koskikara

koskikara Cinglus cinglus

Jokin toukka on suussa (näkyy paremmin klikkaamalla kuvaa).

koskikara Cinglus cinglus

koskikara Cinglus cinglus

Pitkästä aikaa muistin, että kamerassani on myös videokuvausmahdollisuus. Nyt olikin hyvä tilaisuus kokeilla, miten se toimii. Valaistusolosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset, mutta aika hyvin video onnistui näinkin.

4 kommenttia jätä yksi →
  1. 05.02.2012 17.59

    Tuo videomahdollisuus tulee useimmiten mieleen vasta jälkikäteen, kotona… Kiva pätkä ja videointi sopii hyvin karan kuvaamiseen, kun on niin vikkelä kaveri liikkeissään. Hyvät ovat still-kuvasikin.

  2. 05.02.2012 18.18

    Mainio tuo video. Luulisi virran vievän noin pienen linnun, mutta sieltä se vaan pomppaa jään reunalle. En ole vielä onnistunut koskikaraa livenä näkemään, mutta nyt tajuan miksi se on niin monen haaveissa nähdä.

  3. 05.02.2012 18.31

    Virta ei vie karaa, koska se tarvittaessa ottaa vahvoilla koukkukynsillään kiinni pohjasta ja kävelee sitä pitkin! Tämän luin juuri kirjasta ‘Selviytyjät – lumen ja jään linnut’ (Markus Varesvuo, Pertti Koskimies). Viimeksi eilen kävin ihmettelemässä ja ihailemassa näitä sinnikkäitä talvivieraitamme.,

  4. 07.02.2012 7.28

    Koskikaraa seurailen minäkin, kolmella eri koskella olen sen täällä nähnyt. Sen näkeminen sykähdyttää aina mukavasti.

    Hyvät kuvat ja tuo video on hauska myös…=)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.