Lehtopalsami ja mesirosvot
Lehtopalsamin näkeminen helsinkiläisessä luonnossa säväyttää aina. Yllättävän hyvin tämä hento kasvi pärjää, vaikka ihminen on hävittänyt sen kasvupaikkoja. Uhkana on myös ihmisten tuoma sukulaislaji jättipalsami, joka levitessään samoille kasvupaikoille tukahduttaa kotimaisen lajin. Toistaiseksi tätä kuitenkin löytyy useastakin paikasta Itä-Helsingissä.
Lehtopalsami on helppo tunnistaa, mutta pari kertaa olen ihmetellyt Retkeilykasvion määritysohjetta “kannus taipunut enintään 90 astetta”. Lännenpalsamin kohdalla sen sijaan lukee “kannus taipunut tav. 180 astetta”. Käsittääkseni yllä olevan kukan kannus on taipunut 180 astetta. Tällaiset ovat tyypillisiä Helsingissä, mutta lännenpalsameita ne eivät ole.
Lehtopalsamin kukassa on pitkä kannus ja mesi on sen perällä. Kimalainen ei mahdu mitenkään tähän kukkaan, mutta ilman mettä se ei jää. Kannattaa tarkkailla niiden käytöstä. Tämä ei vahingossakaan lentänyt torven leveään päähän, vaan se suunnisti suoraan kannuksen perälle. Siellä se puraisi reiän kukkaan ja imaisi meden.
Onpa kimalaisella ovela keino päästä meteen käsiksi! Olen niin kyllästynyt siihen jättipalsamiin, sillä se on meidän lähimetsässäkin riehaantunut jättimäiseksi parimetriseksi metsäksi. Enemmän siitä pitäisi mediassa kirjoittaa kun lupiinista.
Jätipalsami on kyllä kaunis puutarhasssa, mutta luontoon sitä ei pitäisi päästää.