Siirry sisältöön

Jouluvieraita

27.12.2009

Lintulaudallamme Tampereen Teiskossa oli joulunaikaan kuhinaa, kun tiaiset kävivät tankkaamassa täydennystä. Niin kauan kuin valoa riitti,  tiainen toisensa jälkeen kävi hakkaamassa talipalloa tai nappamassa nokkaansa auringonkukansiemenen.

Lintulaudalla kävi kolmenlaisia tiaisia.  Ehkäpä eniten oli kaikkien tuntemia talitiaisia.

Paljon eivät lukumäärässä jääneet jälkeen myöskään hauskannäköiset sinitiaiset, jotka ovat yleistyneet viime vuosina.

Pienin ja minulle vieraista tuntemattomin oli hömötiainen. Tosin sekään ei ole harvinaisuus lintulaudoilla.

2 kommenttia leave one →
  1. 27.12.2009 20.02

    Neljäntenä tinttinä ruokintapaikallani käy kuusitiainen, joka muistuttaa hömöä, mutta sillä on valkoinen viiru niskassa. Sitten viidentenä vielä töyhtötiainen, jota näkee harvemmin, mutta jonka tapaaminen on aina yhtä iloinen yllätys. Kauniit selkeät kuvat olet ottanut.

  2. 28.12.2009 11.13

    Tuolla yleisellä ruokintapaikalla, johon käyn viemässä ruokaa, ei käy kuin sini- ja talitiaisia. Muutkin tiaiset olisivat tervetulleita, mutta puistomainen, vähän havupuita sisältävä ympäristö ei ilmeisesti miellytä niitä.
    Siellä ovat talipallot näemmä maistaneet. Jostain syystä ne eivät tuolla minun ruokintapaikalla nyt kovemmilla pakkasilla ole menneet kaupaksi. Liian jäisiä nokkia ehkäpä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: