Skip to content

Elokuu ja syyskorennot

01.08.2013

P1430373

Nyt on aika tarkkailla ja kuvailla syyskorentoja. Kaikki  tässä kuvatut lajit olivat lennossa jo heinäkuussa, mutta elokuu on niiden aikaa. Silloin niitä voi löytää monenlaisilta paikoilta. Yhtenä syksynä elokorentoja oli runsaasti Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Monet jatkavat lentoaan vielä pitkälle syyskuun puolelle. Helsingissä yleisin lienee elokorento (kuva yllä). Se on helppo tunnistaa kelta-oransseista täplistä siivissä, jotka näkyvät myös lennossa. Koiras voi olla hyvinkin punainen, mutta takaruumiin alapuoli on musta.

P1430376

Punasyyskorentoja näkyi myös (kaikki tämän postauksen kuvat ovat Uutelasta heinäkuun viimeiseltä viikolta). Sekä yllä että alla on koiras. Yläkuvan koiras on teneraali eikä ole vielä saanut punaista väritystä, alakuvan punainen koiras sen sijaan on jo sukukypsä.

P1430383

P1430394

Kolmantena syyskorentona tässä tummasyyskorento. Tämä yksilö on vielä nuori (teneraali), mutta se on helppo erottaa edellisestä keski- ja takaruumiin tummien kuvioiden sekä lähes kokomustien raajojen johdosta. Myöhemmin se tummuu vielä lisää ja muuttuu lähes kokomustaksi. Vielä ei sellaisia näkynyt, mutta viime syksyltä löytyy kuvia täältä.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: