Turvaan kuvaajan lahkeeseen
Mitä me tiedämme perhosten murheista? Onko elämä pelkkää auringonpaistetta ja kivellä istumista? Juuri kun tämä suruvaippa oli ottanut hyvän asennon, tuli ampiainen ja alkoi tökkiä sitä. Lopulta suruvaipan piti lähteä pois ja etsiä uusi kivi.
Mutta sama juttu toistui sielläkin. Ampiainen tuli taas ajamaan sitä pois. Myöskään koivun rungolla sen ei annettu olla rauhassa. Siinä useat perhoset ottivat aurinkoa, mutta ampiainen tuli taas ajamaan niitä pois. Ensimmäisenä häipyi iso mustavalkoinen perhonen juuri kun olin saanut sen kameran etsimeen. En ehtinyt edes tunnistaa mikä se oli. Harmittaa, koska moista en ollut ennen nähnyt.
Sitten tuli suruvaipan vuoro tulla ajetuksi. Tällä kertaa se päätti laskeutua kuvaajan lahkeeseen. Ehkä edes tässä saisi olla hetken rauhassa.
No saihan siinä olla, mutta rauhasta en tiedä kun kamera surrasi koko ajan. Se ei kuitenkaan häiriintynyt liikkeistäni. Yritin kääntyä niin, että olisin saanut auringonvalon osumaan myös siiven alapuolelle. Tällöin perhonen levitti siipensä kokonaan. Aurinkoa piti selvästi saada siipien yläpuolelle.
Alimmasta kuvasta näkyy hyvin, että suruvaippa ei ole suinkaan musta, vaan lähinnä tiilenpunainen. Reunukset olivat tällä täysin valkoiset. Muutenkin siivissä näkyy aika paljon kulumisen merkkejä.
Sakarin digikuvablogi 
Samaa ampiaisten häirintää havaitsin itsekkin, kun yritin kuvata amiraaleja koivun rungolla. Lopulta havaitsin, että koko koivu oli täynnä niitä ampiaisia ja oli pakko siirtyä kauemmas.
Olisipa ollut pitempi putki mukana.
Ampparit tönivät perhosia myös kukilla, ottavat ihan vauhtia monasti. Kukkakärpäset myös. Suruvaipan väri on hieno, kun sen pääsee näkemään sopivasta kulmasta.
Olikohan mustavalkoinen perhonen haapaperhonen? Sopii suunnilleen kuvaukseen 😉 Hienoja kuvia, eksyin tänne Uuvanan blogin kautta ja tulen varmaan uudelleen.
Hei, kiitos kommenteista. Perhonen hävisi niin nopeasti paikalta, että en ehtinyt nähdä yksityiskohtia saati saada kuvaa. Siksi en uskalla arvioida mikä se saattoi olla.