Pihlajasaaren mereiset kasvit
Jonkin aikaa sitten kuvailin merenrantakasveja Lapinlahdessa. Juttu ilmestyi 24.6. Tässä on lisää Helsingin rannikolle ja saaristolle tyypillisiä kasveja. Kuvasin ne viime viikolla Pihlajasaaressa. Ensimmäisenä on ruohokanukka. Se on monessa suhteessa erikoinen kasvi. Suurimmassa osassa Suomea se on hyvin harvinainen, mutta yleistyy Pohjois-Suomeen mentäessä. Yleisin se on Kilpisjärven seudulla, mutta sen voi tavata myös mereisissä paikoissa saarilla ja rannikolla.
Ruohokanukan kukinta on pääosiltaan jo ohi. Kauniit punaiset marjat ovat jo alkaneet kehittyä.
Rantatädyke on aloittamassa kukintaansa. Se on poikkeuksellisen näyttävä kasvi luonnonkasviksi ja tädykkeeksi. Sillä on melko samanlainen levinneisyys kuin ruohokanukallakin, helpoiten sen löytää Lapista ja etelässä saaristosta, Sisä-Suomessa se on harvinainen.
Myös tällä kasvilla on samanlainen levinneisyys. Se on Angelica archangelican eteläinen alalaji meriputki. Sitä ei näe muualla kuin etelä- ja lounaisrannikolla. Saman lajin toinen alalaji väinönputki kasvaa puolestaan yleisenä Lapissa. Kuvassa näkyy myös yksi saaristokallioiden tyypillisimmistä lajeista – keltamaksaruoho. Sisämaassa sitä tapaa lähinnä istutettuna, mutta merenranta-alueilla se kasvaa luonnonvaraisena.
Viimeisenä tässä sarjassa lehtovirmajuuri, jonka mereinen alalaji on yleinen kaikilla Helsingin saarilla. Siinä on huumaava tuoksu, joka tiettävästi tehoaa erityisesti kissoihin.